Tänne saapuessaan sen haistaa jo ilmassa. Järven, metsän ja lehmänkakan tuoksuun sekoittuu yhtaikaa vaikeasti kuvattava, haikea aromi: tältä tuoksuivat lapsuuden kesät. Seikkailulta, mummon keittiöltä ja naurisvarkaissa käymisen saaliilta. Yhtaikaa turvalliselta, kihelmöivän jännältä ja hitusen ilkikuriselta.
Auton ikkuna on avattava kokonaan. Sitten on ajettava hetkeksi tien reunaan nieleksimään kyyneliä. Seuraavana päivänä yllättää itsensä tutkimasta paikallista mökki- tai kotitarjontaa.
Mallusjoen kohdalla alkuihastus muuttuu syväksi rakkaudeksi ennätysvauhtia. Luonnon ja maaseudun kauneuden hämmästelyn jälkeen ällistyy siitä, miten helppoa Mallusjoelta on löytää omalle sielulle sopiva sosiaalinen pesäkolo.
Alueen vaihteleva pinnanmuoto ja sankat metsät toisaalta tarjoavat hyviä piilopaikkoja erakoille. Murisevaa ja hampaitanäyttelevää introverttia kunnioitetaan täysivaltaisena kylän jäsenenä siinä, missä muitakin. Joku saattaa joskus jättää ujosti postilaatikkoon pullapitkon, mutta seuraan ei kutsumatta tuppauduta.
Onko siis ihme, että täältä ei mielellään lähdetä pois? Vastaus on ei. Moni asia Mallusjoella on ihme, mutta poislähtöhaluttomuus ja paluumuutto eivät kuulu niihin.