Joulukuussa Takkari-klubilla vietetään la 2.12. ratkiriemukkaita pikkujouluja MINTTU MUSTAKALLION ja VILLE VIRTASEN ”MINTTU SEKÄ VILLE” -IMPROVISAATIO-SHOW’N parissa huippumuusikko Samuli Laihon säestämänä!!
Liput (30 €) osoitteesta https://mallusjoennuorisoseura.eventiolive.fi/ K-18.
Elokuvista ja TV:stä tutut, Jussi- sekä Venla-palkitut teatterinäyttelijät Minttu Mustakallio ja Ville Virtanen tuovat improvisaatioduettonsa yleisön iloksi ympäri Suomen! Myös Orimattilan Mallusjoelle!
Koko illan improvisoidussa ilottelussa näyttelijät keksivät yleisön antamista aiheista erilaisia sketsejä, tarinoita, runoja, laulunumeroita, puheita ja näytelmäkohtauksia. Minttu sekä Ville näyttelevät illan kaikki hahmot ja biisit itseään säästämättä, ennalta suunnittelematta, käyttäen eri improvisaatiotekniikoita. Käsikirjoitusta ei siis ole ja Minttu Sekä Ville toimivat tiiviissä vuorovaikutuksessa yleisöön. Aiheet tehtäviin kysytään katsojilta, mutta aktiivista osallistumista ei vaadita. Minttu sekä Ville hyppäävät hetkeen, katsoja saa nojata penkkiinsä ja rentoutua. Mukaan teatteriin tarvitsee ottaa vain avoin mieli. Ilta on kevyt ja naurulta voi tuskin katsomossa välttyä kukaan!
Lavalla Mintun sekä Villen seurana säestämässä toimii huippumuusikko Samuli Laiho, jonka avulla illan aikana kuullaan myös esityshetkellä sävellettyjä lauluja eri tyylilajeissa sekä musiikkia eri puolilta maailmaa, eri kielillä ja sävellajeissa. Mikä parasta – yleisön musiikkilajitoiveet toteutetaan ja toiveitaan saa esityksessä huudella esiintyjille!
Minttu sekä Ville antavat lavalla kaikkensa, tässä hetkessä, ajankohtaisin aihein – jokainen esitys on erilainen ja siksi myös ainutlaatuinen. Sydämellisesti tervetuloa katsomoihin nauttimaan hetkessä syntyvästä hauskasta taiteesta, läsnäolosta, teatterista ja yhdessäolosta Mintun sekä Villen seurassa!
Esityksen kesto on 2 x 45 min + väliaika. Ovet auki klo 18, esitys alkaa klo 19.30.
Klubilla on anniskeluoikeudet ja juomaa & pientä purtavaa on tarjolla koko illan ajan. Kaikille etukäteen lipun ostaneille löytyy salista paikat, mutta totuttuun tapaan jonoa alkaa kertyä ovelle jo heti klo 18 ja paikan pääsee valitsemaan tulojärjestyksessä. Suosittelemme siis olemaan paikalla ajoissa heti ovien avauduttua!
Ennen keikan alkua tarjolla on klo 17.30 alkaen runsas ja herkullinen BUFFET-RUOKAILU hintaan 35 €/hlö! Loistava buffet-pöytä sisältää alkuruoan, lämpimän pääruuan sekä maittavan jälkiruoan. Menu: katkarapu-kylmäsavulohiskagen, sinappisilli/maustesilli, hedelmäinen vihersalaatti, sinappinen salaatinkastike, hämäläinen kotijuusto, ylikypsää hirveä punaviinikastikkeessa, keitetyt perunat, yrtti-valkosipulivoiperunat, uunipunajuuret, lanttukuutiot, saaristolaisleipä, vaalea leipä, levitteet, marja-kinuski -semifreddo ja kahvi/tee. Buffet-ruokailu ostettavissa esitykseen lipun ostaneille. Buffet-lippuja on myynnissä rajoitettu määrä ja ne tulee ostaa etukäteen lippujen oston yhteydessä.
Takkari-klubin Facebook-ryhmän löydät täältä: https://www.facebook.com/groups/593080155815361